Tilasta ja tilanteesta riippuen Peter Joukaiselta löytyy monenlaisia kokoonpanoja. Yksin ja duona esiintyessä laulujen sanoitukset ja tulkinta pääsevät parhaiten oikeuksiinsa. Bändillä puolestaan saadaan aikaan enemmän rytmiä ja sävyjä. Pääsääntöisesti äänentoisto löytyy omasta takaa, eikä siitä koidu merkittäviä lisäkustannuksia.
Seurakunnat
Peterin tekemät seurakuntavierailut ovat pääsääntöisesti konsertteja, joissa hän laulaa omia laulujaan ja kertoo tarinoita niiden takaa. Peter pitää tärkeänä kertoa seurakuntakeikoilla aina jotakin omasta uskostaan ja evankeliumin hyvästä sanomasta.
Peterin bändi säestää myös jumalanpalveluksia ja muita kristillisiä tilaisuuksia, joissa on tarvetta yhteislaululle. Ylistystilaisuuksissa Peterin vaimo Laura on usein mukana laulamassa.
NuortenillatPeter on keikkaillut viime vuosina noin 50 keikan vuositahdilla. Suuri osa keikoista on ollut seurakunnan nuortenilloissa. Konserteissaan hän pyrkii tuomaan laulujen sanomaa lähelle kuulijoiden elämää kertomalla lauluista kappaleiden väleissä. Peterin kokemus rippikoulu- ja nuorisotyössä auttaa puhumaan nuorten kanssa samaa kieltä.
Aikuistyö ja nuorten aikuisten työMoni Peterin lauluista kertoo tarinoita aikuisten ihmisten elämästä. Niinpä kutsut erilaisiin miesteniltoihin, aikuistyön ja nuorten aikuisten tilaisuuksiin ovat viime vuosina lisääntyneet. Ilokseen Peter on huomannut musiikkinsa kuuntelijoita olevan kaiken ikäisissä miehissä ja naisissa.
JumalanpalveluksetLuterilainen jumalanpalvelus on erityisen lähellä Peterin sydäntä. Hänen toiveensa on, että jumalanpalveluksissa voitaisiin kuulla yhä enenevissä määrin ”kansan kielellä” soitettua musiikkia. Hänen nähdäkseen tämä tarkoittaa pop-musiikin lisääntyvää käyttöä ja säestyssoitinvalikoiman laajentamista bändisoittimien suuntaan. Peterin bändillä on ollut ilo olla säestämässä erityismessujen lisäksi myös aamujumalanpalveluksia, ja seurakuntalaisilta on tullut ainakin soittajille asti yksinomaan kiittävää palautetta. Peter tekee mielellään artistivierailuja myös mies ja kitara -periaatteella sellaisiin jumalanpalveluksiin, joissa kanttori hoitaa virsien säestyksen.
Yksityistilaisuudet
Peterin ominta aluetta on suomenkielinen melodinen pop (esim. Juha Tapio, J.Karjalainen, Egotrippi, Sir Elwoodin hiljaiset värit) sekä hengellinen musiikki mukaan lukien hänen oma tuotantonsa. Ohjelmisto voidaan sopia aina tapauskohtaisesti, ja toki toiveita kuunnellaan mahdollisuuksien mukaan. Soittamalla tai sähköpostitse saatte parhaiten tietoa aikatauluista, hinnoista ja ohjelmistosta. Peter asuu Lempäälässä, mutta keikkailee ympäri Suomen.
HäätPeter voi esiintyä hääjuhlassa, vihkitilaisuudessa tai molemmissa. Trubaduuri tai duo sopii pieneenkin tilaan, ja bändin voi muuttaa akustiseksi jos tilan puolesta on tarpeen.
HautajaisetHautajaisissa Peter esiintyy yleensä mies ja kitara -periaatteella. Hän kokee tärkeänä asiana saada olla sanoittamassa omaisten surua musiikin keinoin. Peter voi laulaa siunaustilaisuudessa, muistotilaisuudessa tai molemmissa.
Syntymäpäivät ym. “Live on aina live” -sanonta pätee myös syntymäpäiväjuhlien osalta! Myös muunlaisiin tilaisuuksiin Peter tulee mielellään joko yksin tai useamman soittajan voimin. Lisätietoja saatte kontakti-sivun kautta.
Lähtisitkö lähettäjäksi?
Lue lisääPeter tekee yhteistyötä Suomen Raamattuopiston (SRO) kanssa. SRO:lla on sekä palkattuja että vapaaehtoisia julistustyöntekijöitä ympäri Suomen.
Heidän pääasiallinen toimenkuvansa on vierailla eri seurakunnissa pitämässä raamattuluentoja ja järjestää muita tilaisuuksia. Peter vierailee SRO:n järjestämissä tilaisuuksissa laulamassa siinä määrin kuin hänen kannatusrenkaansa sen mahdollistaa.
Kannatusrenkaaseen liittymällä voit osallistua Peterin työn tukemiseen rukoilemalla hänen puolestaan sekä taloudellisesti valitsemallasi kuukausisummalla. Taloudellinen tuki on täysin vapaaehtoista, niin kuin tietysti rukoileminenkin. Molempia saa tehdä oman halun ja mahdollisuuksien mukaan, vaikkakin kumpaakin toki tarvitaan työn jatkumiseksi. Renkaaseen kuulumalla saat joitakin kertoja vuodessa kirjeen, jossa Peter kertoo kuulumisiaan.
Tästä voit liittyä mukaan. Kiitos!